Tiina Wiik Jokaisen hyvän syyn valeen kertomiseen peittoaa parempi syy kertoa totuus.

Kaikki blogit puheenaiheesta Kansainvälinen käytäntö

Kiinalaista laatua, olkaa hyvä

Trumpin ja Brexitin esiin nostamat protektionistiset ja merkantilistiset voimat ovat saattaneet maailmankaupan ja etenkin vapaakauppasopimukset kriisiin. Sopimuksien vastustamisen ymmärtää yhtäältä siitä näkökulmasta, että se ei ole hyödyttänyt suljettua sektoria yhtä paljon kuin avointa ja siten jakanut hyvää epätasaisesti. On sitä vastustettu siitä myös siitä syystä, että normit ovat liian tiukkoja tai kilpailu liian kovaa. Toisaalta vastustajissa on myös niitä, jotka pitävät normeja liian löysinä.

Ulkomaalaisten valvonta

Ulkomaalaisia valvotaan kaikkialla maailmassa.  Valvonta alkaa, kun rajoilla kysytään passia ja viisumia.  Sitten on maahaantulijat, jotka  ovat maassa laittomasti ja heidät halutaan löytää.  On selvää, että Suomessa ei kysytä porsaanväriseltä tuohivirsuissa kulkevalta savolaiselta papereita, kun sitä vastoin savolaiselta kysytään papereita  hänen  matkaillessaan  Nigeriassa.  

Afrikan eri maissa useasti käyneenä  en luokitellut henkilöllisyyteni selvittäjiä rasisteiksi, vaikka ohi lipui  mustia kansalaisia pysäyttämättä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä