Tiina Wiik Jokaisen hyvän syyn valeen kertomiseen peittoaa parempi syy kertoa totuus.

Kaikki blogit puheenaiheesta Sharia

Islam ja politiikka, osa 2: Kalifaatti

Kalifaatin käsite on ollut viime aikoina esillä erityisesti ISIS -järjestön julistettua sellaisen hallitsemilleen alueille Syyriassa ja Irakissa. Islamistisessa puheessa Kalifaatilla tarkoitetaan teokraattista diktatuuria, jota johtaa kalifi ja tämän alla toimiva uskonsotureiden eli jihadistien sotilasorganisaatio. Alun perin nimitys kalifi tulee arabian kielen seuraajaa tarkoittavasta sanasta ja nimitystä käytettiin niistä profeetta Muhammedin miespuolisista sukulaisista, jotka johtivat ummaa, eli uskovien yhteisöä profeetan poismenon jälkeen.

Islam ja politiikka, osa 1: Johdanto

Suoritin keväällä 2015 Islam ja politiikka -kurssin Jyväskylän yliopistossa, jonka suoritustavaksi määritettiin seitsemän blogikirjoituksen kaltaista luentopäiväkirjatekstiä. Sain viime aikoina blogistaniassa heränneestä islam-keskustelusta ajatuksen, että voisi olla mielekästä julkaista nämä kirjoitukset julkisessakin blogissa ja avata akateemisessa islam-tutkimuksessa mielenkiintoiseksi tai hedelmälliseksi katsottua näkökohtia. islam on kuitenkin uskonto, joka on viime vuosina herättänyt laajaa mielenkiintoa ja keskustelua niin Suomessa kuin kansainvälisestikin.

Jotkut muslimit Suomessa kannattavat homoseksistä kuolemanrangaistusta

Olen väitellyt viime kuukausien aikoina monien muslimien (etnisesti somaleja, kurdeja, marokolaisia jne.) kanssa uskosta ja Jeesuksesta. Samalla on käynyt ilmi, että monet heistä kannattavat sharialakia kaikista ihanteellisimpana lakijärjestelmänä. Shariassa paljastunut homoseksi on rikos ja rangaistus tästä on vankeutta, kepin iskuja tai kuolemantuomio riippuen maasta. Shariaoikeusajattelun mukaan homoseksuaaliset ajatukset ja tunteet eivät ole itsessään rikos, mutta näiden tunteiden mukainen seksuaalinen toiminta toisen homon kanssa on.

High Five, veljet: Sharia-laki ja terrori-iskuja Suomeen!

Uutisissa on on ollut viime päivinä esillä, kuinka suomea puhuva Islamilaisen kalifaatin jäsen esiintyy videolla. Kyseisen videon löytää Youtubesta ja "suomalainen" miekkonen puhuu 8:15 kohdalla.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä