Tiina Wiik Jokaisen hyvän syyn valeen kertomiseen peittoaa parempi syy kertoa totuus.

Kaikki blogit puheenaiheesta hallitus

Lindström, Keskustan ja Kokoomuksen ylimielinen sätkynukke ja käsikassara

Kyllä suututtaa tämä touhu, vaikka itse jäänkin eläkkeelle ylihuomenna, eli heinäkuun 1. päivä.

Ironista tässä työttömyydessäni ja eläkkeelle jäännissäni on se, että sain työpaikan, kun jäin eläkkeelle! Otin työpaikan vastaan, aloitan 16.7.! En edes hakenut paikkaa, vaan minua kysyttiin siihen. Aktiivimalli ehti leikata ansiosidonnaistani kaksi kuukautta, ja leikkaa vielä kesäkuun ansiosidonnaistani, vaikka olen tehnyt kaikkeni saadakseni töitä.

Hakusessa aktiivimallin kustannukset ja vaikutukset

Tehtiin poikien kanssa silleen vähän tyhmästi aktiivimalli kakkonen, että kustannus- ja työllisyysarvioita ei ole ollenkaan.

Työministeri Lindström toteaakin analyyttisesti että "Vaikea arvioida, mikä mahtaa olla se resurssitarve. Kyllä tässä pyrkimyksenä on vähentää byrokratiaa. Aina kun on byrokratiaa, se tarkoittaa, että siellä on paljon työntekijöitä tekemässä asioita."

Liian hyvä ja halpa

Suomalainen terveydenhuolto hoivapalveluineen on ehdottomasti liian hyvä ja halpa. Niinpä Juha Sipilän kekosininen hallitus on ottanut sen kansalliseksi kärkihankkeeksi tilanteen korjaamiseksi. Lisää kustannuksia ja heikommat palvelut pitää saada, jotta oikeistopoliitikkojen ei tarvitse häpeäkseen kulkea kansainvälisissä kokouksissa ja konferensseissa kehumassa julkisia palveluitamme.

3903 Tehtyä työtuntia vähemmän kun vuosi sitten

Sinisten "kansanedustaja" blogissaan patsastelee luvuilla, joita olisi kiva tutkia tarkemmin.

 

Tilastokeskuksen mukaan tehtyjä työtunteja oli 2018 eka vuosineljännes 3903 vähemmän, kun 2017 eka neljännes.

LINKKI

Tuntuu hieman erikoiselta, että työtunteja tehdään vähemmän jos on 90.000 työllistä lisää.

 

Montako työpaikkaa on tullut lisää?

 

"Ilmaiset" terveyspalvelut

Liian usein kuulee ihmisten puheista, että meillä Suomessa on ilmaiset terveyspalvelut ja asiat ihan ok.

Postilaatikkooni tuli tänään kaksi kirjettä, jotka sisälsi laskut Suomen ”maksuttomista” ja ”ilmaisista” terveyspalveluista. Toinen lasku 20,60€ oli terveyskeskuskäynnistä ja toinen 41,20€ poliklinikkamaksu päivystyksessä käynnistä.

Saksan hallituskriisi ja Merkelin tulevaisuus

 

Baijerin osavaltion poliittisen kentän muutos ajaa on ajanut Saksan tilanteseen missä Merkelin oma tulevaisuus liittokanslerina on uhattuna. CSU:n mahdollinen irtautuminen hallitustyöskentelystä voi syöstä Saksan ennenaikaisiin vaaleihin.

Hallitus sai neljät ”ehdot”

Vanhassa kansakoulussa oli tapana antaa ”ehtoja”.

Se tarkoitti sitä, että huonosti menestyneen oppilaan oli pakko ahkeroida kun muut kirmailivat uimassa ja kedolla.

Hallituksella on nyt tällainen paikka. Se saa nyt neljät ehdot ja reppuja. Pitäisi ahkeroida ja tehdä työtä. Mutta kun ei.

Hallituksen ratkaisu on ollut vaivaton: se on laittanut virkamiehet ahkeroimaan ja pelastamaan Sote-uudistusta. Neliöimään ympyrää. Maalina sote ja kepun himoitsema maakuntahallinto.

Sipilä valehteli eduskunnalle komission sote-arvioinnista

Pääministeri Juha Sipilä on jälleen kerran valehdellut ja johtanut eduskuntaa harhaan. Sipilä väitti eduskunnalle, että ”Olemme myöskin olleet virkamiestasolla yhteydessä komissioon, ja komissiosta on virkamiestasolla kerrottu, että he eivät ota tätä asiaa käsittelyyn, että älkää jättäkö hakemusta”.

Mikä yhdistää hallituspuolueita?

Hallituspuolueiden jäsenet ovat yksimielisen tyytyväisiä hallitukseen ja puolueiden puheenjohtajiin, minkä voi päätellä puolueiden puheenjohtajavaaleista.

Kokoomuksella oli vain yksi ehdokas. Vastaehdokkaita ei ollut.

Keskustalla oli kaksi ehdokasta. Äänestys päättyi 2053-19.

Sinisillä oli vain yksi ehdokas. Vastaehdokkaita ei ollut.

Terveisiä Keskustan ja Kokoomuksen puoluekokousväelle!

Tänään keskustalaiset aloittavat puoluekokouksensa Sotkamossa ja Turussa puolestaan Kokoomuslaiset. Sipilän uudelleenvalinta on varma asia, mutta siltikin hämmästelen sitä, etteivät keskustalaiset ymmärrä, mitä he ovat tekemässä Suomelle ja suomalaiselle poliittiselle kulttuurille. Orpo sen sijaan joutuu heti sote-vääntöön ja kokoomuslaiset ovat alkaneet hiljalleen osoittaa kykyä itsenäiseen ajatteluun - tai ainakin kykyyn myötäillä Lepomäen ja Vapaavuoren esittämää kritiikkiä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä