Tiina Wiik Jokaisen hyvän syyn valeen kertomiseen peittoaa parempi syy kertoa totuus.

Kaikki blogit puheenaiheesta Stalinin hirmuteot

Etniset puhdistukset ja kodinryöstöt Suomessa 1939-44

Suomessa vietetään 27.1. vainojen uhrien muistopäivää. Suomi ainoana länsimaana ei nimennyt päivää Holokaustin muistopäiväksi, vaan juutalaisvainojen lisäksi siihen on liitetty myös muiden kansanvainojen muisto. Tämä on hyvinkin perusteltua sitä ajatellen, että Suomessa niin kuin muuallakaan ei juuri ole erillistä muistopäivää muiden laajamittaisten kansanvainojen, kodinryöstöjen ja etnisten puhdistusten muistamiseksi. 

Hallussani on lapsipornoa

 

Viime aikojen ilahduttavimpia uutisia on se, että myöskään tuomioistuimen mukaan yksi tunnetuimmista Venäjän vainojen uhrien asian edistäjistä eli Juri Dmitrijev ei ole syyllinen häntä vastaan nostettuihin oikeusjuttuihin.


Häntä syytettiin sillä perusteella, että hänellä oli pienestä kasvattityttärestään hallussaan kuvia, joissa tällä ei ollut rihman kiertämää päällään. Hetkinen, eikös yleensä rikoksella ole uhri ja todistajat? Rikostutkimuksen tärkein osa on uhrin kuuleminen. Mistään tällaisesta ei ole kuitenkaan tietoja liikkunut. 

Surun seinä

Vaikka nykyisen Venäjän kunnianosoitukset/kunnianpalautukset massamurhaaja Stalinille ovat yhtä hämmästyttävää kuin masentavaa tosiasiaa, niin sittenkin tapahtuu myös jotain myönteistä itänaapurimme yhä vajavaisessa menneisyydenhallinnassa..

Kauhuhistoria ei anna unohtaa itseään...

 

Stepan Karagodin

Stepan Karagodin (Карагодин Степан Иванович, 1881-1938).

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä