Tiina Wiik Jokaisen hyvän syyn valeen kertomiseen peittoaa parempi syy kertoa totuus.

Venäjä

Huomioita Moskovasta

Tein kahden päivän vierailun Moskovaan. Tapasin kollegani sisäministerin ja hätätilaministerin. Tapasin myös vakavimpia rikoksia tutkivan Venäjän tutkintakomitean päällikön sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa laajasti valmistelevan turvallisuusneuvoston pääsihteerin.  Yleensä sanotaan, että neljä tapaamista eri puolilla Moskovaa vajaan työpäivän aikana on mahdottomuus. Aika hurjaa vauhtia isäntien avustamat siirtymiset välillä hoituivatkin - onneksi ei osuttu väärässä kohtaa mustaan jäähän, vaikka Moskovassa oli kuulas pakkaskeli jo.

NATO-harjoituksen GPS-häirinnästä Norjalaisten näkemyksiä

NATO-harjoituksen GPS-häirinnästä Norjalaisten näkemyksiä

*

Suomalaiset poliitikot ovat ottaneet ehkäpä poikkeuksellisen tiukasti kantaa NATO-harjoituksen GPS-häirintään.  Viimeksi pääministeri Sipilä sunnuntaina pääministerin haastattelutunnilla.  Sitä ennen puolustusministeri Niinistö ja vanhankaartin puolesta Vanhanen ja Kanerva.

 

Pääministeriltä kysyttiin, onko NATOlla asiasta enemmän tietoa vai rohkeutta kuin Suomella, Sipilä vastasi, että asiasta on enemmän tietoa kuin hän pystyy kertomaan.

Äänislinnan luterilainen hautausmaa Petroskoissa 1941-1944

Äänislinnan luterilainen hautausmaa Petroskoissa 1941-1944

Äskeiseen Petroskoin –opintomatkaan liittyen saatan esitellä Petroskoin suomalaisen luterilaisen hautausmaan.  Tai, kuten nimitys jatkosodan aikana meni: Äänislinnan luterilaisen hautausmaan.  Hautausmaa vihittiin käyttöön talvella 1942, tarkemmin sanoen 18.1.1942. 

Uuden hautausmaan ensimmäiset sankarihautajaiset pidettiin samassa yhteydessä. 

Venäjätrollit ja Pietarin trollitehdas!

Puheenvuorossa on keskusteltu osin kiivaastikin viime aikoina mahdollisista Kremlin trolleista ja Pietarin trollitehtaasta. Ylen Ulkolinja esitti hetki sitten useiden pohjoismaisten TV-kanavien yhteistuotantona toimitetun dokumentin "Venäjän trollitehtaassa".

https://areena.yle.fi/1-4507354

Ko. dokumentti tarjoaa uuden näkökulman ja lisätietoa tähän keskusteluun. Suosittelen!

 

Eroaako Venäjä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta?

Euroopan neuvoston parlamentaarista yleiskokousta ei tule sekoittaa Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin parlamentaariseen yleiskokoukseen. Molempien osallistujat valitaan jäsenmaiden parlamenteissa.

Etyj pyrkii enemmän yhteistyöhön ja Euroopan neuvosto arvolinjauksiin. Niinpä Venäjän äänioikeus Euroopan neuvoston parlamentaarisessa yleiskokouksessa jäädytettiin väliaikaisesti vuonna 2014 Krimin valtauksen jälkeen.

Onko Nato Putininin hallinnon elinehto?

Mikä on Putinin suurin ongelma? Onko se,

1) että Nato hyökkää Kuolaan, Pietariin ja Moskovaan?

2) Onko se puhdas kansallisen häpeän ja katkeruuden tunne, niin kauan kuin rajat ovat idemmässä kuin Neuvostoliiton aikaan?

3) Vai onko se epävarmuus kannatuksesta Venäjän kansan keskuudessa?

 

Ykköstä on vaikea uskoa. Miten Venäjän johto voisi pitää Natoa niin hulluna, että hyökkäisi ydinasevaltion kimppuun? Miten Nato voisi ikinä perustella demokraattisten jäsenmaidensa kansalaisille Venäjälle hyökkäyksen, sinkkiarkut ja ydinsodan uhkan?

Venäjän sotilastiedustelu GRU täytti sata vuotta

Venäjän sotilastiedustelu GRU täytti sata vuotta

”Make GRU Great Again!”

*

Johdanto

Seuraavalla hallituksella on edessään suuria turvallisuuspoliittisia valintoja

Suomessa toimitetaan ensi vuoden huhtikuun 14. päivänä eduskuntavaalit. Tämän vaalin tuloksen pohjalta tullaan muodostamaan hallitus, jolla on edessään suuria ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjanvetotarpeita yhdessä tasavallan presidentin kanssa. Presidenttinä tulee koko tuon hallituksen toimikauden ajan olemaan Sauli Niinistö.

Kolme selkeintä pitkän aikavälin trendiä, jotka vaikuttavat turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen ovat seuraavat:

1) Yhdysvaltojen suhteellisen ylivoiman hupeneminen

Russiootti, venäjämielinen hyödyllinen idiootti

Jatkaakseni Pertti Lindemanin loistavaa ideaa russopieruista, ehdotan itse uudissanaksi ja käyttöönotettavaksi termiä russiootti. Termi ei ole aivan niin halventava kuin pieru.

Termi "russiootti" kuvaa hyvin Venäjän hallinnon propagandaa ajavaa hyödyllistä idioottia niin Venäjällä kuin esimerkiksi täällä Suomessa. Russia, russian, hyödyllinen idiootti. Termi ei kuvaa ketään idiootiksi vaan mukautuu vanhoihin ja käytössä oleviin ja kansainvälisesti hyväksyttyihin määritelmiin.  

Russopierut ovat myrkyttäneet Euroopan ilman

Me eurooppalaiset olemme sivistyneesti oppineet käyttämään sanaa propaganda Venäjän tunkeilusta omaan kulttuuriimme, arvoihimme, tapoihimme ja jopa vaaleissa äänestämiseen. Sana propaganda kuulostaa hienolta samoin kuin hybridisodankäynti tai kyberhyökkäys.

Venäläiset käyttävät mielellään sanaa terroristi Itä-Ukrainassa tai Krimillä heistä, jotka puolustavat omaa itsenäistä valtiotaan.

Miksi länsimaat eivät käytä venäläisistä sanaa terroristi Ukrainassa vaan venäläisiä terroristeja nimitetään ”vihreiksimiehiksi”? 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä